Päivitetty 26.8.2010
webmaster

YHDYSVANHEMMAN ROOLI

HRSK:ssa kukin luokka valitsee vuosittain itselleen yhdysvanhemmat, jotka koordinoivat yhteistyötä oman luokkansa ja koulun sekä Ranskalaisen Koulun Ystävät ry:n välillä. Koska lapset voivat olla tässä koulussa leikkikoulusta lukion loppuun, kunkin lapsen vanhemmalle tämä iloinen velvollisuus tulee vastaan vähintään kerran jossain vaiheessa koulunkäyntiä.

Yhdysvanhemmuus mahdollistaa tutustumisen oman lapsen luokkalaisten vanhempiin sekä yli luokkarajojen muihin yhdysvanhempiin ja Ystävien jäseniin eri tapahtumien yhteydessä. Yhdysvanhempien ei siis missään nimessä ole tarkoitus puurtaa yksin, vaan organisoida oman luokan osallistumista koulun ja Ystävien yhteisiin hankkeisiin, jotka vaihtelevat luokka-asteen mukaan.

Yhdysvanhempien tehtäviin sisältyy mm. luokan yhteystietojen keruu ja luokan sisäinen tiedotus (pääsääntöisesti hoituu sähköpostilla) sekä luokan opettajille mahdollisesti annettavien lahjojen hankinta. HRSK:n oppisuunnitelmaan kuuluvien 4. ja 8. luokkien oppilasvaihtomatkojen suunnittelussa yhdysvanhemmilla on merkittävä rooli. Yleensä ala-asteella kukin luokka (rahastonhoitaja) avaa oman (esim. jyvitetyn) tilin vaihto-ohjelman kustannuksien kattamiseksi ja kerää sille rahaa omilla tempauksillaan, osallistumalla joulumarkkinoiden valmisteluihin jne. Itse oppilasvaihtovuosina yhdysvanhemmat koordinoivat luokan toimintaa oppilasvaihdon osalta. Syksyn aikana järjestetään kaikille yhdysvanhemmille yhteinen ilta mukavan yhdessäolon ja tiedotuksen merkeissä.

HRSK:n perinteiset tapahtumat, joiden onnistumisessa tarvitaan yhdysvanhempien panosta:
Joulukonsertti on Ystävät ry:n ja koulun järjestämä vuotuinen tapahtuma, jossa oppilaat esiintyvät ja heidän vanhempansa ja sukulaisensa pääsevät virittäytymään joulunodotukseen. Yhdysvanhemmille toimitetaan hyvissä ajoin joulukonserttiliput omaa luokkaa varten, lippujen tuotto kerätään Ystävien kautta oppilaille itselleen stipendeihin, matka-avustuksiin ym.
Joulumarkkinat vetävät väkeä vuodesta toiseen koulun ulkopuoleltakin. Niiden valmistelutyö aloitetaan jo ajoissa syksyllä, syyskuusta lähtien maanantai-iltaisin koulun keittiössä ja ruokasalissa oppilaiden vanhemmat valmistavat markkinoilla myytäviä herkkuja. Joulumarkkinoiden tuloilla saadaan rahoitettua oppilasvaihtoon lähteviä luokkia merkittävilläkin summilla ja tästä syystä rahallinen tuki on sidottu luokkien aktiivisuuteen markkinoiden valmistelussa. Luokat voivat yhdysvanhempien johdolla joko varata ennalta ne maanantai-illat, jolloin koko luokka sitoutuu tulemaan valmistelemaan markkinoita (erinomainen keino tutustua esim. luokkien yhdistämisen jälkeen uusiin vanhempiin) tai lähettää tietyn määrän luokan vanhempia useampina sovittuina iltoina. Tietyille luokka-asteille kuuluu lisäksi itse joulumarkkinapäivänä osallistuminen sekä myyntiin että paikkojen järjestämiseen markkinoiden jälkeen. Joulumarkkinoilla aletaan myös ottaa vastaan pöytävarauksia alkutalvesta pidettävään koulun gaalaan.
Gaala on vuosittain helmikuussa järjestettävä iltajuhla, jossa Ranskan suurlähettilään suojeluksessa vietetään iltaa rennossa ranskalaistunnelmassa tasokkaan ruoan, juoman ja ohjelman merkeissä. Työ gaalan hyväksi kuuluu 2- ja 6-luokkien vanhempien vastuualueeksi, itse juhlaan kaikki vanhemmat ovat tervetulleita. Myös gaalan tuotto menee Ystävien kautta oppilaiden hyväksi.